Diagnoosi

Sairastuin dystoniaan 12-vuotiaana 43 vuotta sitten. Dystonia on neurologinen sairaus, jossa tahdonalaisten lihasten liikkeitä säätelevän keskuksen toiminta aivoissa on häiriintynyt.  Se aiheuttaa tahdosta riippumattomia nykiviä liikkeitä, pysyviä virheasentoja ja vapinaa. Dystonia voi kohdistua mihin tahansa tahdonalaiseen lihakseen. Entiten sitä esiintyy niskan ja hartioiden seudulla.

Sairastuin 12-vuotiaana. Diagnoosin saaminen kesti 33 vuotta.  Dystonia on harvinainen ja huonosti tunnistettu sairaus. Suomessa  niskan alueen  Dystoniaa sairastavia on alle 6000. Minulla sairaus tunnistettiin vasta, kun ymmärsin itse pyytää lähetettä neurologille. 

Ensimmäinen oreeni oli äänen pätkiminen. Huomasin huutaessa ääneni katkeavan . Vähitellen oireet pahenivat niin, että puheääneni oli erittäin pätkivää ja vapisevaa. Foniatri diagnosoi äänihäiriöni änkytykseksi.                                                         

 Minulla oli usein niska- ja hartiavaivoja, joihin en kiinnittänyt huomiota. Luulin niiden johtuvan raskaasta tarjoilijan työstäni. 45-vuotiaana pääni alkoi vapista jännittävissä tilanteissa, jolloin aloin tutkia asiaa. Päädyin itse siihen, että sairastan essentiaalista vapinaa, joka on myös liikehäiriösairaus. Neurologi kuitenkin vahvisti sairauteni servikaalisesksi eli niskan alueen dystoniaksi. Tämän jälkeen sain myös diagnoosin spasmodinen dysfonia, äänihuulten alueen dystonia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dystonian vaikutukset jokapäiväiseen elämääni

Fysioterapiassa 8.10

Hoito